Liiga-kauteen suurten odotusten kera lähtenyt Turun Palloseura jäi katastrofaalisesti pudotuspelien ulkopuolelle.
Toni Söderholmin valmentama joukkue pelasi vaiherikkaan kauden, jossa ei erilaisilta kohuilta vältytty.
Lopulta TPS keräsi runkosarjassa 16 varsinaisen peliajan voittoa. 60 ottelusta yhteensä 32 päättyi Palloseuran voittoon ja joukkue keräsi yhteensä 71 pistettä. TPS jäi neljän pisteen päähän HPK:sta, joka matkasi pudotuspeleihin sarjataulukon sijalta 12.
Siniviivan toimittajat Harri Pirinen ja Nico Oksanen ottavat TPS:n katastrofikauden käsittelyyn tässä artikkelissa.
Mikä meni pieleen?
Oksanen: Turun Palloseura aloitti kauden oikeastaan todella mallikkaasti. Joukkue näytti pitkään sellaiselta miehistöltä, joka kerää aktiivisella karvauspelaamisella ja nopealla suoraviivaisella jääkiekolla paljon pisteitä.
Syksy menikin vielä kivasti, mutta joulukuussa alkoi pelissä tapahtua romahduksia. Romahduksia, jotka alkoivat kasaantua joukkueen sisäisistä ristiriidoista ja uskon loppumisesta yhteisen tekemisen tuomaan voimaan.
TPS:n suorittaminen kotikaukalossa oli karmaisevalla tasolla. Söderholmin luotsaama miehistö sai pelata runkosarjan viimeisestä kymmenestä ottelusta kahdeksan kotonaan. Näistä otteluista tilille kertyi pisteitä vaivaiset seitsemän.
Turkulaisryhmä hävisi runkosarjan kahdeksasta viimeisestä ottelusta seitsemän ja sai näistä tililleen neljä pistettä. Ehkä viimeisten viikkojen tulokset kertovat karua kieltään siitä, että joukkue halusi itsekin kesälomille 60 ottelun jälkeen.
Mitä tulee joukkueen rakentamiseen ja rakenteeseen, niin jälleen kerran TPS pelasi ilman laadukkaita keskushyökkääjiä, ja puolustuksesta puuttuivat kiekolliset johtohahmot Tarmo Reunasen takaa.
Keskikaistalle TPS luuli kesällä löytäneensä ratkaisun Aleksi Saarelan muodossa, mutta kovalla palkalla TPS:ssä operoinut Sveitsin kiekkokentät valloittanut entinen NHL-hyökkääjä siirtyi nopeasti laitahyökkääjän paikalle.
Vaikka Saarela 20 maalia iskikin, odotukset olivat täysin toista luokkaa koko Turussa ja seuran tekemisiä seuraavan kansan keskuudessa.
Pirinen: Voihan Palloseura! Tekisi mieli käyttää voimasanoja, mutta koska meillä on myös valtava määrä lapsia ja nuoria lukijoina, kysyn vaan, että mitä -piip- siellä Turussa oikein tapahtuu?
Turun Palloseura, entinen Euroopan valtias, on ulkona Euroopan ehkä viidenneksi kovimman jääkiekkoliigan kahdentoista joukkueen pudotuspeleistä!
Koska kertaus on opintojen äiti, lukekaa edellinen lause uudelleen – ja miettikää sitä!
Kuten olen lukemattomia kertoja valmentajaystävääni siteeraten todennut, kaikki ongelmat ovat johtamisongelmia. Ja Palloseurassa, jos jossakin suomalaisessa pääsarjaseurassa, johtajuusvaje ja -ongelma on aivan valtava.
Mutta pakitetaanpa ensin vähän. TPS voitti keväästä 1989 kevääseen 2001 kolmentoista kauden aikana käsittämättömät kahdeksan Suomen mestaruutta ja kolme hopeaa. Kahdesti se jäi viidenneksi.
Sen jälkeen alkoi syöksy, joka ”huipentui” vuosina 2006–2009 sijoituksiin 10., 9., 10., ja 8:s.
Palloseuran peräti kuuteen mestaruuteen (1989–1991 ja 1999–2001) luotsannut Hannu Jortikka, joka tuntee seuran kuin omat taskunsa, näki tilanteen ja ennusti tulevan jo vuonna 2005.
– Tepsissä ovat samat ihmiset huseeranneet 15 vuotta, eikä mitään muutoksia saada aikaiseksi. Koko Aurajoki on ihan homeessa, kun vesi ei liiku lainkaan, saatana, Jortikka sanoi Apu-lehdessä lokakuussa 2005.
Vuoden 2010 sattumamestaruutta, joka tuli Kai Suikkasen johdolla, seurasi TPS:n historian synkin viiden vuoden periodi: sijoitukset 13., 10., 13., 13. ja 13:s. Sitten näytti hetken pikkuisen paremmalta, ja keväinä 2021 ja 2022 TPS hävisi finaalit. Sen jälkeen? 10., 8., 12. ja nyt 13. sija.
Kuudentoista viime kauden ajanjaksolla Palloseuran keskimääräinen sijoitus on yhdeksäs – ja joukossa on siis kaksi kakkossijaa!
Tämä pitkä johdatus kertoo siitä, miten sekaisin asiat ovat Turussa olleet oikeastaan koko 2000-luvun, mutta viimeistään kevään 2010 mestaruuden jälkeen.
Sen jälkeen ongelma ei ole ollut Jortikan mainitsema, eli että samat ihmiset olisivat huseeranneet seurassa 15 vuotta. Seurassa on tullut ja mennyt eri tason johtajia. Tosin Rauli Urama sai urheilujohtajan pestissä rakentaa vankkaa pohjaa nykyiselle kurjuudelle yli viiden vuoden ajan, syksystä 2019 kevääseen 2025.
Marraskuussa 2019 Urama tosin sanoi Satakunnan Kansalle, että hän ei kokoa TPS:n joukkuetta. Siis urheilujohtaja ei kasaa joukkuetta? Urama myös sanoi, että ”Turussa tehdään jo valmiiksi asioita hyvin.” Juu, hyvin on tehty. Näkeehän sen tuloksista.
Sen jälkeen kun Suikkasen pesti päättyi keväällä 2010, TPS:llä on ollut 14 eri päävalmentajaa. Kuudentoista kauden aikana. Näistä ainakin kuuden pesti on päättynyt kesken kauden potkuihin.
Kenties koomisinta on, että kun Raimo Helminen tuli TPS:n valmentajaksi kaudeksi 2020–2021, ”Raipe” oli TPS:n papereissa hätäratkaisu, kun oikein ketään muutakaan ei saatu. Siksi Helminen sai vain yhden vuoden sopimuksen. Raipe johdatti TPS:n finaaleihin ensimmäisen kerran 11 vuoteen.
Sanoiko joku sanan ”strategia”.
Ei. Sellaista ei Turun Palloseurasa ole ollut vuosiin. Tai jos on, se on ollut huono. Tai jos strategia on ollut hyvä, sitä on noudatettu huonosti.
Tulokset näkyvät nyt.
Onnistuiko valmennus?
Oksanen: Söderholmin ensimmäinen kausi meni kokonaisuudessaan lopulta pieleen. Toki tässäkin on isona tekijänä se, että Turussa ei hetkeen ole päävalmentaja päässyt valitsemaan koko valmennustiimiä alleen eikä valmennustiimi rikkinäisenä yksikkönä ole saanut urheilujohdolta kunnioitusta tai työrauhaa.
Toki painetta myös kuuden mestaruuden Jortikka kultavuosinaan sai, mutta Jortikka on eri tietojen mukaan tehnyt hyvin selväksi isoille jehuille, mikä kenenkin paikka menestyvässä organisaatiossa on.
Ja Jortikan näytöt olivat sitä luokkaa, että hän totisesti tiesi mitä oli tekemässä.
TPS:n valmennus on onnistunut viimeksi silloin, kun päävalmentajana on toiminut omat kannuksensa rakentanut ”ei liiton mies”. Tätä nimeä tuskin tarvitsee kertoa? Ja tämä on samalla iso syy sille, miksi TPS ei palkkaa parasta mahdollista miestä päävalmentajan tehtäviin.
Pirinen: Ei onnistunut – mutta annettiinko valmennukselle edes mahdollisuutta onnistua? Tiedän kyllä, keihin viittaat kommentilla työrauhasta ja siitä, että jokaisen pitäisi tietää paikkansa organisaatiossa. Koivun klaani on ollut TPS:ssä erittäin voimakas 1990-luvulta alkaen, mutta nyt Turusta kantautuu puheita, että tilanne on kenties pahempi kuin koskaan.
Suomi-kiekon suurista legendoista Saku Koivu käyttää seurassa suurinta valtaa yhdessä entisen Leijon-valmentajan Erkka Westerlundin kanssa. Koivu sanoi taannoin Ylen haastattelussa, että hänellä on ”hallituksessa urheilun vastuu”. Mikko Koivu taas huseeraa apuvalmentajana jäällä ja penkin takana.
Ja kaukalossa viilettää Sakun poika Aatos. Ilkeimmät kielet Turussa puhuvat, että Mikko on valmennusportaassa vain varmistamassa, että Aatos saa peliaikaa. Tällaiset panettelevat puheet lähtevät aina helposti liikkeelle, kun seurassa vaikuttaa joku voimakas perhe. Mutta aina niissä on myös jotain perää.
Koivu sai vastuuta: 47 ottelussa keskimäärin 11.28 minuuttia. NHL-varauksen tehot olivat 4+5=9.
Miten jatkoon?
Oksanen: TPS:n kokoonpanossa tullaan näkemään varmasti liikettä kevään ja kesän aikana. Tällä hetkellä ensi kauden joukkueen osalta TPS:n pitää tehdä selväksi Reunasen ja kohuissa rypeneen Veli-Matti Savinaisen kohtalo. Kummallakin pelaajalla on vielä sopimusta ensi kaudelle organisaatioon jäljellä, mutta on hyvinkin todennäköistä, että kumpaakaan pelaajaa ei tulla ensi kaudella TPS:ssä näkemään.
TPS:llä on maalivahtiosasto ensi kaudelle kunnossa. Suurin puute on hyökkäyksen kahdessa kärkikentässä, sillä selvä ykkössentteri puuttuu ja kahden kärkikentän laitahyökkääjät.
Joel Määttä, Sisu Yliniemi ja Kalle Myllymaa pystyvät kukin tahoillaan toimimaan TPS:n kakkossentterinä, mutta ykkössentteriksi kenestäkään ei ole, mikäli TPS pyrkii menestymään.
Puutteita on myös puolustuksessa, sillä TPS tarvitsee laadukkaan ja kiekollisesti taitavan oikealta laukovan puolustajan. Ruben Rafkinille tätä paikkaa on tyrkytetty jo useamman vuoden takia, mutta pizza-keisarin sukulaispoika ei ole tätä tonttia pystynyt ostamaan.
Turussa olisi edelleen mahdollisuus rakentaa laadukas joukkue, sillä kassa on pohjaton, mitä tahansa kuka tahansa ikinä väittäisikään, mutta onko tähän haluja?
Menneellä kaudella Turussa jaettiin kasapäin ilmaislippuja ja koristeltiin yleisökeskiarvoa, joka oli lopulta reilut 5700 katsojaa ottelua kohden ja koko sarjan neljänneksi suurin luku. Mikäli ensi kaudella myös lipusta maksaneita ihmisiä halutaan katsomoon, niin kentällä on tapahduttava täysin toisenlaisia asioita.
Pirinen: Erittäin mielenkiintoinen kysymys. Jos ökyrikkaat omistajat jatkavat rahan heittämistä kaivoon, TPS voi saada kasaan joukkueen, jolta voi odottaa jopa menestystä. Jos taas eivät jatka… Itse asiassa heidän on pakko jatkaa, sillä Turussa ei voida ottaa pienintäkään riskiä siitä, että TPS tekisi taas ensi kaudella huonousennätyksensä ja olisi sijoilla 15–17. Sehän tarkoittaisi putoamista A-liigasta. Ja sehän ei voi tulla Turussa kysymykseen. Eihän?
Synninpäästö vai jalkapuuhun?
Oksanen: Se määrä mitä Turussa on resursseja tarjolla, niin ehdottomasti jalkapuuhun. Ei Turkuun mestaruutta varmasti kukaan odottanut, mutta kotietu ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle olisi pitänyt olla selviö.
Toisaalta oikea syyllinen TPS:n heikkoudelle ja jatkuville pettymyksille ei välttämättä löydy siitä suorittavasta tahosta, joka näkyy eniten kuvissa.
Pirinen: Jalkapuuhun. Jollekin Aurajoen silloista, ja ohikulkijoille ilmaiseksi jakoon kananmunia ja mätiä tomaatteja.
Ajattelin, että ei mentäisi enää tähän, mutta tavallaan on pakko. TPS:n joukkueen kauden ansiokkain teko oli se, kun Savinainen jätti pukeutumatta ääriliike priden paitaan. Seurajohdon ryhdikkäin teko taas oli asettuminen Savinaisen kannalle tapausta seuranneessa täysin naurettavassa kohussa ja Sofia Virran erottaminen hallituksesta.
Mutta vielä sen jälkeen tanskalaispakki Oliver Lauridsen onnistui häpäisemään itsensä, Palloseuran ikonisen paidan ja koko jääkiekon järjettömällä taklauksellaan Ässien Petteri Riihisen päähän.
TPS:n kaudesta jäi Aurajoen homeisen veden maku.
Lue myös: Pirisen ja Oksasen jalkapuu: Kärppien katastrofikaudessa monta syypäätä
Lue myös: Pirisen ja Oksasen jalkapuu: Jukurit hyvästeli pudotuspelit liian aikaisin – silti valopilkku
