Nuoret Leijonat 2016 – kymmenen vuotta myöhemmin: Miska Siikonen selätti vuosien vaikeudet ja pelaa taas jääkiekkoa alkukantaisella rakkaudella.
Ei sitä silloin olisi voinut arvata.
Nuoret Leijonat varmisti maailmanmestaruuden kotikisoissa 5. tammikuuta 2016 Kasperi Kapasen tekemällä jatkoaikamaalilla. Venäjä kukistui finaalissa maalein 4–3.
Nuoret miehet ja taustatiimi, joukossa itsensä ”satavuotiaaksi Nuorten maailmanmestariksi” julistanut joukkueenjohtaja ja kiekkolegenda Veli-Pekka Ketola, juhlivat Hartwall Areenassa ja Helsingin yössä villisti.
Tulevaisuus, saati sen tuomat haasteet ja murheet, eivät edes välähtäneet maailmanmestarien mielissä.
Oli vain se hetki, se joukkue. Me.
– Kun niitä kisoja muistelee, ensimmäisenä tulevat mieleen ne voiton tuomat ultimaattiset tunteet, joita silloin sai kokea, Suomen nelosketjun keskushyökkääjänä pelannut Miska Siikonen muistelee.
– Oli vain hetken huumaa ja riemua. Se oli mahtavaa, miten paljon peleissä oli yleisöä ja miten saimme koko Suomea mukaan. Sellaista ei kukaan meistä ollut saanut siihen mennessä kokea. Se oli aika ainutlaatuinen juttu, Siikonen sanoo.
Moni ei ole saanut kokea vastaavaa sen jälkeenkään. Kiekkohuuma hyisessä Helsingissä ja koko Suomessa oli valtava. Monelle, kuten 29-vuotiaalle Siikoselle, kyseiset mestaruusjuhlat ovat yhä ainoat koko uralla.
– Silloin ajatteli asioista aika eri tavalla, että asiat kulkisivat eri lailla. Ei tiennyt, mitä tulevaisuus tuo.
– Siinä iässä ei olekaan vielä aikuisen ymmärrystä. Sitä näkee vaan niitä mahdollisuuksia, että tämä menee näin ja tuosta mennään noin. Mutta eihän varmaan ikinä kaikki mene elämässä niin kuin unelmoi tai suunnittelee. Haasteita ja vaikeita vuosia on ollut enemmän kuin joskus ajatteli, Siikonen miettii.
Siikonen arvelee, että samasta syystä, ”aikuisen ymmärryksen” puuttumisen vuoksi, myös peli nuorten kisoissa näyttää huolettomalta.
– Silloin eletään hetkessä.
Joku voisi sanoa, että nuorten kisoissa pelataan ”luomulätkää”, kun nuorten miesten luovuutta ja innokkuutta ei ole vielä tapettu liialla valmentamisella.
”Parhaat vuodet vasta tulossa”
Siikonen sanoo, ettei edes muista, mitä on kymmenen vuotta sitten ajatellut tulevasta urastaan.
Siikonen oli pelannut ensimmäiset yhdeksän liigaotteluaan Lahden Pelicansissa kaudella 2014–2015. MM-kisakaudella hän pelasi pääasiassa Pelicansissa mutta myös lainalla Mestiksessä Heinolan Peliitoissa.
– Työntelin jalkaani liigaoven väliin, hän kiteyttää.
MM-kisoissa Siikonen muodosti Suomen eräänlaisen kulttiketjun yhdessä Juho Lammikon ja Kasper Björkqvistin kanssa. Väkivahva ketju uurasti erityisesti alivoimalla, ja varsinkin sanavalmiin Björkqvistin haastattelut jäivät monien mieleen.
– Olimme sellainen grindi-ketju. Yhden pelin pelasin pakkinakin, kun Sopasen Eetulta meni polvi. Se on koko urani ainoa kokemus puolustajana pelaamisesta, kisojen seitsemässä ottelussa tehot 0+2 kasannut Siikonen naurahtaa.
Sittemmin hän on pelannut koko uransa Liigassa lukuun ottamatta lyhyttä piipahdusta Ruotsin Elitserienin HV71:ssä keväällä 2021. Liigapelejä on 12 kauden aikana kertynyt vyölle yhteensä reilut 480. Kirkkain saavutus on hopea SaiPassa viime keväänä.
– En voi olla mitenkään hirveän pettynyt uraani. Pystyn edelleen pelaamaan ammatikseni ja uskon, että parhaat vuodet ovat vasta tulossa, kun saan taas olla terve, hän sanoo.
Voittamisen tunne ei unohdu
Siikonen kertoo muistavansa MM-kisoista ”yllättävän paljon” asioita. Erillisinä muistoina hän nostaa esiin hetket aivan kisojen alku- ja loppuvaiheista.
– Oli siistiä, kun leirityksen päätteeksi sai valinnan, joka oli ollut tavoitteena monta vuotta. Siitä oli mahtavaa käydä kotona viettämässä yksi päivä joulua.
– Ekan pelin alkulämmöissä katselin ympärilleni, että oho, täällä on vähän eri määrä porukkaa kuin Heinolan betonissa alkukaudella lainalla käydessä. Siitä tuli sellainen adrenaliiniryöppy, jonka muistaa.
Ikävämpi muisto liittyy finaalin kolmannen erän loppuun.
– Muistan elävästi sen Venäjän 3–3-tasoituksen. Olin itse kentällä ja sain blokattua yhden vedon. Mutta viimeinen meni ohitseni, ja siitä tuli tasoitus. Sen hetken muistaa aina. Mietin, että voi helvetti, jos tämä tähän jää. Mutta se muisto on sittemmin kuittaantunut hyväksi.
– Erityisen mahtavaa oli kokea se kaikki yhdessä Sebastianin (Repo) ja Eetun (Sopanen) kanssa. Olimme olleet vuosia niin tiiviisti yhdessä Lahdessa ja menneet kimpassa. Se teki kaikesta vielä ikimuistoisempaa. Olemme edelleen tosi hyviä ystäviä. Viime kesänä olin Sebastianin bestman ja olen hänen lapsensa kummisetä, Siikonen kertoo.
MM-turnauksesta kotiyleisön ja koko maan katseiden alla jäi Siikosen mukaan monenlaista oppia jatkoa varten.
– Moni sai vähän nimeä ja varmaan hyvän buustin NHL-uralleen. Itselleni ehkä isoin oppi oli erilaisiin, epämukaviinkin tilanteisiin sopeutuminen ja se, miten pystyy suorittamaan parhaimmillaan, kun paineet ovat kovimmillaan.
– Ehkä tärkein asia oli kuitenkin se, miten hyvältä voittaminen tuntui. Se oli tunne, jota jahtaan koko loppu-urani; että saisi kokea uudestaan sen menestymisen ja sen tunteen. Jäi kisoista varmaan itseluottamustakin. Pikkuhiljaa pystyi pelaamaan Liigassakin paremmin ja ottamaan enemmän vastuuta.
Pudotus huumasta arkeen oli Siikosen kohdalla raju.
– Heti seuraava peli kisojen jälkeen oli taas Mestis-peli Heinolassa. Siinä oli vähän kontrastia. Muistaakseni tunnetaso vähän heitteli ja oli opettelemista, miten saa saman draivin päälle, kun ei ollut samanlaista yleisön mylvintää.
Kaikki pysähtyi seinään ajoon
Alussa mainittuja haasteita ja vaikeita vuosia alkoi tulla Siikosen polulle 2020-luvulla. Kaudella 2020–2021 hän pelasi alkukauden JYPissä, kevään Ruotsissa.
Sen jälkeen eteen nousi korkea seinä.
– Kun tulin Ruotsista, kroppani oli pahassa ylirasitustilassa. Normaalissa työelämässä puhuttaisiin varmaan burnoutista. Koko kroppa meni todella pahasti sekaisin. Sykkeet olivat koholla, oli rytmihäiriöitä ja valtavaa väsymystä. Ja kun kroppa oli tuossa kunnossa, mielikin meni samalla tavalla. Moneen kuukauteen en pystynyt urheilemaan, Siikonen kertoo.
Siikonen kuvailee tapahtunutta ”kokonaisvaltaiseksi seinään ajoksi”.
– Kaikki pysähtyi ja meni uusiksi. Jouduin opettelemaan melkein kaiken uudestaan. Vei aikaa melkein vuoden, että pääsin takaisin pelaamaan. Ja siitä meni vielä pitkä aika päästä siihen kuntoon, jossa olin tottunut pelaamaan, hän kertoo.
Kaudella 2021–2022 Siikonen pelasi KooKoossa vain 11 peliä, seuraavalla kaudella runkosarjassa kaikki 60 ja pudotuspelit päälle.
– Mutta olin koko ajan vähän perässä, kun kroppa ei vaan suostunut tulemaan mukana.
Kaudella 2023–2024 SaiPassa pelanneen Siikosen koko ura oli taas vaakalaudalla.
– Silloin tuli isompi, sairauteen liittyvä leikkaus. Ei mikään normi polvileikkaus. Mutta en ole kertonut siitä tarkemmin. Silloin oli mahdollista, että ura olisi loppunut siihen, Siikonen sanoo.
– Sen jälkeen, kun sain sen leikkauksen jälkeen luvan pelata, kaikki on kääntynyt parhain päin. Olen ollut jo pidempään terveenä ja olen vihdoin pystynyt treenaamaan kesänkin terveenä. Nyt olen saanut taas pelata sillä alkurakkaudella jääkiekkoon ja nauttia. Uskon, että olen tällä hetkellä elämäni parhaassa tilanteessa. Kroppa ja mieli toimivat, Siikonen iloitsee.
Siikosen puheessa vilahtelee monesti sana ”nauttia”.
– Juuri nämä vaikeudet olivat se asia, mitä nuorena ei osannut aavistaa; että miten paljon voi tulla kaikkea putkeen. Mutta siitä olen onnellinen, että niistä voi oppia ja mennä läpi. Nyt tämä lätkän pelaaminen on kyllä ollut siistiä jo pidemmän aikaa.
– Olen taas sillä radalla, jolla jossain vaiheessa olin. Olen saanut kentällä näkymään sitä pelaajaa, joka halusin olla. Siitä olen ylpeä, että olen pystynyt noiden vaikeuksien jälkeen tulemaan takaisin tälle tasolle, jolla nyt pelaan. Kovin moni ei olisi välttämättä pystynyt.
Se taso tarkoittaa, että 29-vuotias Siikonen on pisteillä mitaten matkalla kohti uransa parasta kautta.
– Se on kovan työn sekä läheisten ja minua auttaneiden ammattilaisten avun ansiota, Siikonen kiittelee.
”Nykyään nuoret ovat äänessä”
Vuosien tuomalla viisaudella ja kokemuksella Siikosella voisi olla paljonkin sanottavaa Yhdysvaltoihin matkanneille tämän vuoden Nuorille Leijonille. Hän kuitenkin kokee nykynuorten olevan niin valveutuneita, ettei näille tarvitse antaa ohjeita.
– Nykyään nuoret ovat pukukopeissa enemmän äänessä ja antavat enemmän ohjeita kuin muut. Niin se maailma muuttuu.
– Kun katsoo, millaisen jengin Suomi on saanut kasaan, on taas mahdollisuudet mihin vaan. Ei muuta kuin katsotaan pelejä fanina ja toivotaan, että Suomi-poika hoitaa kultaa kotiin.
Niin kuin kymmenen vuotta sittenkin.
Haastattelu: Harri Pirinen
Siniviiva julkaisee loppuvuoden ja Nuorten MM-kisojen aikana haastattelut vuoden 2016 Nuorten maailmanmestareista. Juttusarjan kirjoittaja kirjoitti vuonna 2016 ilmestyneen kirjan Nuorten jääkiekon maailmanmestarit 2016 (Minerva).
