Nuoret Leijonat 2016 – kymmenen vuotta myöhemmin: Kasper Björkqvistin unelma muuttui tavoitteeksi, ja lopulta hän teki siitä totta.
– Tämähän on jääkiekkoa parhaimmillaan! Ei mitään hätää, me jaksamme luistella paremmin kuin vastustaja. Täytyyhän itseensä uskoa. Menemme pelaamaan jääkiekkoa niin hyvin kuin osaamme. Tällaista jääkiekko on. Ei tästä kannata olla surullinen, sillä me teemme seuraavan maalin.
Tästä ikimuistoisesta tv-haastattelusta on muutaman päivän kuluttua kymmenen vuotta.
Näin Nuorten Leijonien hyökkääjä Kasper Björkqvist lausui Hartwall-areenan uumenissa myöhään illalla 5. tammikuuta vuonna 2016.
Hän sanoi näin vain hetki sen jälkeen, kun Venäjä oli tasoittanut nuorten MM-kisojen finaalin 6,9 sekuntia ennen kolmannen erän päättymistä.
Edessä oli jatkoaika.
– Kyllä mä sen muistan. Jollain tavalla sekin haastattelu kuvasti sitä koko fiilistä, mikä joukkueessa oli. Se tilanne peilasi paljon sitä tunnetilaa, turnausta kokonaisuutena ja jopa omaa uraani, Björkqvist sanoo kymmenen vuotta myöhemmin.
– Kun se video lähtee pyörimään, siinä on aika nuori poika. Siinä nuoruudessa on paljon myös hyviä puolia. Mieli ei ole vielä saanut liikaa negatiivista tai positiivista ärsykettä. Elää vaan hetkessä, eikä ajattele sen enempää, mitä sanoo. On vain tämä hetki ja asioita tapahtuu. Se on nuorten kisoissa ja koko tuossa hommassa muutenkin niin siistiä. Silloin ei olla valmiiksi mediakoulutettuja, vaan kaikki on aitoa, Björkqvist miettii.
Suomen joukkueesta välittyi median kautta koko kisojen ajan hyvä ja rento meininki.
– Joojoojoo, sitä se oli. Vaikka oli kotikisat, niistä ei tullut meille peikkoa. Joskus kotikisoissa voi tulla sellaista, että varotaan kaikkia sanomisia ynnä muuta. Mutta me olimme aidosti sellaisia kuin olimme.
Björkqvist tapailee ajatusta, että elämä ja liika muottiin tunkeminen eivät ole vielä ehtineet pilata alle parikymppisiä miehenalkuja.
– Enkä tarkoita vain pelaamista, vaan kokonaisvaltaisesti. Usein elämässä käy niin, että kun tulee lisää ikää, alkaa ymmärtää ja miettiä asioita enemmän Pitäisi vaan aina päästä siihen moodiin, joka nuorena oli ja antaa mennä vaan, hän sanoo.
Ainutlaatuinen joukkue ja tapahtuma
Björkqvistin sanat erätaukohaastattelussa saavat vielä uutta perspektiiviä, kun huomioi, että hän oli Nuorten Leijonien ainoa pelaaja, joka tuli kisoihin Suomen juniorisarjoista. Björkqvist pelasi tuolloin Bluesissa alle 20-vuotiaiden SM-liigaa.
Häntä ei todellakaan ollut koulutettu antamaan haastatteluja MM-finaalin jatkoaikaa edeltävällä tauolla.
Samassa joukkueessa pelasi esimerkiksi jo NHL:ssä debytoinut Mikko Rantanen. Nuorissa Leijonissa he olivat tasavertaisia joukkueen jäseniä.
– Siitä pitää antaa propsit valmennukselle ja kokeneimmille pelaajille, jotka luovat ilmapiirin joukkueeseen. Vaikka olen aika sosiaalinen persoona, kyllä minua jännitti, kun tulin joukkueeseen tavallaan ulkopuolelta. Silloin liigajätkätkin olivat itselleni aika kovia staroja, joita katsoin ylöspäin. Puhumattakaan noista, jotka tulivat Pohjois-Amerikasta. Mutta tuohon joukkueeseen oli helppo tulla, Björkqvist sanoo.
Joukkuetta ja tapahtumaa Björkqvist kutsuu lähes ainutlaatuisiksi.
– Kun oli siinä jutussa sisällä, oli ihan uniikki fiilis. Oli aika ainutlaatuista Suomessa, että kansa lähti sillä tavalla mukaan. Ja kun katsoo sitä joukkuetta jälkeenpäin, näkee, että se oli aivan hurja joukkue. Kun laittaa aamuisin änärin highlightsit pyörimään, aika paljon näkyy sen joukkueen pelaajia.
– Silloin ei myöskään ymmärtänyt, miten vaikeaa voittaminen on. Olin kasvanut läpi Espoon (Bluesin) junnupolun, ja melkein joka vuosi oltiin jonkun ikäluokan finaaleissa. Myöhemmin yliopistosarjassa ja Liigassa on huomannut, ettei se niin helppoa olekaan.
Lisää tärkeitä nuoruusvuosia
Kasper Björkqvist sanoo, että nuorten MM-kisoilla ja maailmanmestaruudella oli suuri merkitys hänen uralleen. Björkqvist oli jo ennen kisoja miettinyt lähtöä Yhdysvaltain yliopistosarjaan NCAA:han pelaamaan.
– Jo se, että pääsin kisoihin, oli yliopistosuunnitelman kannalta tosi tärkeä asia. Olin käynyt joidenkin koulujen kanssa keskusteluja jo ennen kisoja. Kun sain kisoissa tiettyä näkyvyyttä ja joukkueelle tuli menestystä, sen jälkeen sieltä suunnasta tuli vielä enemmän kiinnostusta. Kisojen jälkeen alkoi olla selkeää, että kiinnostuneita kouluja on jonkin verran, hän kertoo.
Björkqvist lähti Providence Collegeen pelaamaan ja opiskelemaan. Se osoittautui oikeaksi valinnaksi.
– Se oli hyvä polku minulle. En tykkää siitä, että ihmiset mielellään antavat ultimaatteja, että yliopistoreitti on tosi huono tai ihan paras. Se on persoonakohtaista. Itselleni se oli tosi hyvä kokemus.
– Pelillisesti parasta antia oli se, että siellä oli samanikäisiä pelaajia, joilla oli sama tavoite eli päästä NHL:ään. Toki Liigastakin voi saada sauman, jos pelaa tarpeeksi hyvin. Mutta siellä pääsee ihan eri tavalla sisään pohjoisamerikkalaiseen peliin ja kulttuuriin. Siellä ei myöskään pelata 60 peliä, vaan pääsee treenaamaan ja kehittymään fyysisesti muutaman kauden lisää. Täällä pelaaminen on vahvasti keskiössä, hän vertaa.
Positiiviset puolet eivät jääneet pelkästään kaukalon laitojen sisäpuolelle.
– Jälkikäteen olen tuntenut myös kiitollisuutta siitä, että sain elää nuoruutta vähän pidempään. En tarkoita hauskanpitoa, vaan että pääsi samanikäisten seuraan opiskelemaan ja oppimaan itsestään.
– Silloin tuntui välillä vähän veemäiseltä, kun piti mennä kouluun tunneille. Jälkikäteen olen oppinut ymmärtämään ja arvostamaan, miten siistiä sekin oli. Siitä on tullut jonkinlainen voimavara tulevaisuuden varalle, hän sanoo.
Elinikäisiä ystäviä
Kolmantena kautenaan Björkqvist oli oman yliopistojoukkueensa kapteeni. Tällaista kunniaa ei ole kovin moni suomalaispelaaja saanut.
– Nyt kun sanoit, tuota voi alkaa käyttää, jos pitää itseään kehua, Björkqvist naurahtaa.
– Se kertoo juuri siitä, että pääsin hyvin sisään jenkkikulttuuriin. Olin ainoa suomalainen joukkueessa, ja piti luoda oikeasti syviä suhteita myös jenkkien ja kanukkien kanssa. Ei ollut suomalaista turvaverkkoa, johon olisi voinut tukeutua. Sitä kautta myös pääsin joukkueessa johtavaan rooliin, hän pohtii.
Yliopistovuosista jäi paitsi hienoja muistoja, myös elinikäisiä ystäviä.
– Se on niin tiivis porukka, kun ollaan 24/7 kolme vuotta yhdessä ja on koettu niin paljon yhdessä. Nyt on ollut siistiä, kun olemme olleet joidenkin yliopistokavereiden häissä, ja heitä oli myös meidän häissämme viime kesänä.
NHL:n kohokohtia katsoessaan Björkqvist näkee myös entisiä kämppäkavereitaan.
– Ensimmäisen vuoden huonekavereistani Brandon Duhalme pelaa nyt Washingtonissa ja Jacob Bryson Buffalossa. Jaoimme kolmistaan korkeintaan 15-neliöisen kämpän. Ja joukkuekavereista Jake Walman pelaa Edmontonissa. Käytännössä joka vuosikurssilta joku on luonut NHL-uran, Björkqvist kertoo.
Unelmasta tavoitteeksi ja todeksi
NHL:ään asti hän itsekin meni. Siihen yliopistovuosilla oli suuri vaikutus. Siihen asti NHL oli ollut lähinnä pikkupojan unelma.
– Tuossa on iso pointti. Yliopistossa NHL muuttuu unelmasta tavoitteeksi. Se on tavoite jokaisella yliopistojätkällä. Jotkut lopettavat pelaamisen kokonaan neljän yliopistovuoden jälkeen, mutta heilläkin on ollut tavoitteena NHL. Jenkkikulttuurin makea puoli on se, että uskalletaan unelmoida. Eikä vain unelmoida, vaan tehdään niistä unelmista tavoitteita, Björkqvist sanoo.
Tammikuun toisena päivänä vuonna 2022 eli päivälleen neljä vuotta sitten Björkqvistin unelmasta tuli totta ja tavoitteet täyttyivät. Hän pelasi Pittsburgh Penguinsin paidassa ensimmäisen NHL-ottelunsa.
– Jos kelaa nyt taaksepäin sinne nuorten MM-kisoihin, ei silloin olisi tullut mieleen, että tästä polku vie tuolla tavalla tuohon pisteeseen, hän sanoo.
– Kisat antoivat myös henkisellä puolella paljon. Se kokemus niin nuorena antoi jatkoon sellaista perspektiiviä, että olen ollut kovassa paikassa ennenkin. Pitkään käytinkin sitä voimavarana. Mutta ensimmäinen NHL-peli on yksi niistä harvoista peleistä, jotka ovat jännittäneet niin paljon, että on ollut melkein paha olo. Siihen en enää pystynyt pumppaamaan voimaa siitä kokemuksesta, että oltiinhan sitä silloin kotikisoissakin, hän naurahtaa.
Ensimmäisessä NHL-ottelussa unelmat jopa ylittyivät. Björkqvist teki kotiottelussa maalin San Josen verkkoon.
– Maali ekassa NHL-pelissä! Helppo peli! Oikein sellainen peruslikainen maali, jos näin voi sanoa. Maalin takaa tuli syöttö, ja kuti taisi lirahtaa maalivahdin puikoista.
– Kun jätkät tulivat onnittelemaan, se oli sellainen hetki, joka on jäänyt mieleen. Siinäkin joukkueessa oli aika kovia pelureita, joita olin katsonut junnuna. Ja sitten ne tulivat onnittelemaan, (Sidney) Crosbyt ja kaikki. Se tunne oli paljon suurempi kuin jos olisi vain pelannut, Björkqvist tunnelmoi.
”Jokainen on siellä, missä kuuluukin”
Björkqvist pelasi tammikuussa 2022 kuusi NHL-peliä. Siihen ne jäivät.
– Ne kaikki, paitsi viimeinen, menivät hyvin. Ainakin omasta mielestäni pelasin ihan solidia peliä. Taisimme voittaakin pelejä. Sen jälkeen kävi käsky alas. Kauden aikana olin muutaman kerran noin viikon pätkän Penguinsin treeneissä ja pari kertaa ”poppareilla”.
– Kauden jälkeen tein päätöksen, että tulen ainakin vähäksi aikaa Suomeen. Tavoite oli mennä takaisin NHL:ään, mutta tällä tiellä ollaan vielä, nyt neljättä peräkkäistä Liiga-kauttaan pelaava Ilveksen hyökkääjä sanoo.
NHL on toki edelleen miehen mielessä, mutta ajatuksissa on myös realismia.
– Uskon, että jokainen on aina siellä, missä kuuluukin olla. Sen perusteella, mitä päätöksiä on tehnyt tai miten onni tai epäonni on matkan varrella kohdellut, ja miten on niihin reagoinut. Tässä on ollut vaivojakin matkan varrella. Tällä hetkellä itselläni fokus on siinä, että yritän nauttia jokapäiväisestä hommasta.
– Jos palataan siihen nuoreen kundiin, joka lähti yliopistoon hirveällä nälällä, oli kova tekemään ja pystyi tekemään tosi kovaa töitä ja yritti vaan voittaa ne muut jätkät ympärillään… Se nuori mies ei ehkä osannut pysähtyä hetkeen ja nauttia hetkestä niin paljon kuin nyt yritän. Kun tulee ikää, ymmärtää, että kroppakaan ei kestä ihan samaa kuin joskus 18-19-vuotiaana.
Nuoret miehet, nuoret mielet
Innostuessaan syvällisiin pohdintoihin Björkqvist jopa herkistyy ja herkistää.
– Se kundi, jolla oli koko elämänsä ajan ollut tavoite päästä jääkiekkoammattilaiseksi, pääsi silloin mukaan siihen joukkueeseen ja sitä myötä toteuttamaan unelmaansa. Se on hemmetin hieno asia. Tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että sain olla tuossa porukassa ja kokea ne hetket.
– Ja uskon, että tarinaa on vielä jäljellä ja polkua kuljettavana. Nälkää on yhä, se on selkeä asia. Mutta senkin olen oppinut, että joka vuosi ei voiteta maailmanmestaruutta tai mitään muutakaan. Siksi matkasta, ja tästä kaikesta, pitää osata nauttia. Kyse ei ole vain niistä jatkoaikojen voittomaaleista, vaan tästä kokonaisuudesta.
Tämän viestin Björkqvist haluaa lähettää myös omaan MM-kisojen puolivälieräänsä valmistautuville Nuorille Leijonille.
– On kliseistä sanoa, että kannattaa yrittää nauttia, sillä senkin oppii usein vasta myöhemmin. Mutta sellaisesta hetkessä elämisestä sanoisin. Kun on nuoret miehet ja nuoret mielet, yrittäisi olla hetkessä ja nauttia hetkestä. Aika menee nopeasti. Ei kannata miettiä huomista tai ylihuomista, sillä yhtäkkiä onkin mennyt kymmenen vuotta siitä, kun näitä pelejä on pelattu.
Haastattelu: Harri Pirinen
Lue myös: Jukka Jalosen luottoleijona on voittanut uskomattoman määrän kannuja – ”Se aina auttaa, jos…”
Lue myös: Tämä maali sekoitti koko Suomen – ”Venäläinen luuli olevansa minua vahvempi”
Lue myös: Tämä nainen oli kultaleijonien salainen ase – ”Auttoi ihan helvetisti”
Lue myös: Kultaleijonan unelma murskaantui tylysti – ”Tunsin vihaa”
Lue myös: Kultaleijona kasteli isänsä hautakukat mestaruusmaljasta – ”Tällaiset asiat ymmärtää vasta myöhemmin”
Siniviiva julkaisee nuorten MM-kisojen aikana haastatteluja vuoden 2016 nuorten maailmanmestareista. Juttusarjan kirjoittaja kirjoitti vuonna 2016 ilmestyneen kirjan Nuorten jääkiekon maailmanmestarit (Minerva).
