Se oli nykypäivänä harvinainen kutsu.

Helsingin IFK julkaisi viime viikon keskiviikkona verkkosivuillaan tiedotteen, jossa kerrattiin ”HIFK:n katastrofaalinen loukkaantumistilanne” ja kerrottiin HIFK:n järjestävän maanantaina 13.10. tiedotustilaisuuden, johon kutsutaan median edustajia.

– Tulemme hankkimaan vahvistuksia joukkueeseemme ja järjestämään asian tiimoilta tiedotustilaisuuden ensi viikon alussa, seura urheilujohtaja Janne Pesonen sanoi tiedotteessa.

Sanamuoto ”vahvistuksia” viittasi siihen, että tilaisuudessa kerrottaisiin useammasta kuin yhdestä uudesta vahvistuksesta.

Median mielenkiinto oli taattu.

Tosin en ymmärrä, miksi sopulilauma ryntää jonkun joukkueen infoon vahvistusuutisten perässä. Mutta niin siinä nyt kävi.

Mikä oli tilaisuuden anti?

Se, ettei mitään antia ollut. Ei mitään kerrottavaa. Ei yhtään vahvistusta.

Ei yhtään mitään.

Moni median edustaja on ehtinyt tuomita IFK:n ”tiedotustilaisuuden” urheiluhistorian kaikkien aikojen turhimmaksi mediainfoksi.

Tässä Iltalehden näkemys tilaisuudesta.

Tässä Jatkoajan näkemys tilaisuudesta.

IFK on vankina omassa karusellissaan

Mitä IFK:ssa oikein ajateltiin?

IFK on viime vuosina onnistunut tekemään sekoilusta taidetta. Se on vankina itse rakentamassaan karusellissa.

Aina, kun tuntuu varmalta, ettei sekoilu voi enää mennä pahemmaksi eikä seura voi vajota enää syvemmälle, varmaa on vain se, että tulee uusi kierros; että sekoilu jatkuu entistä pahempana ja seura vajoaa entistä syvemmälle.

Voimme olla varmoja vain siitä, ettei IFK:n tapa tehdä itsestään naurunalainen lopu vielä maanantain tilaisuuteenkaan.

”Tehdään edes jotain”

Mitä IFK:ssa siis ajateltiin?

Todennäköisin skenaario on, että toimistolla oli lyöty viisaat päät yhteen ja ajateltu, että nyt täytyy tehdä ja sanoa edes jotain.

Paikalle oli raahattu seuran näkyvästi vaikutusvaltaisin pukumiesosasto eli puheenjohtaja Jaakko Eskola, toimitusjohtaja Ilkka Kortesluoma, urheilujohtaja Janne Pesonen sekä päävalmentaja Olli Jokinen.

Ja nämä sanoivat – jotain.

Jokinen: ”Alkukausi on ollut erittäin haastava.”

Pesonen: ”Tiedotetaan heti, kun saadaan vahvistus.”

Kortesluoma: ”Minulla on täysi luotto urheilujohtoon ja valmennustiimiin.”

Koko komedia tavallaan kiteytyy Janne Pesosen kommenttiin siitä, ettei mitään vahvistuksia ollut luvattu, vaikka tiedotteessa niin luki.

– Ymmärsin, että kutsussa luki, että tähän tilanteeseen liittyen on kutsuttu media paikalle, Pesonen sanoi Iltalehdelle.

”Ymmärsin, että kutsussa luki.”

Urheilujohtaja ei siis tiennyt, mitä kutsussa oli lukenut hänen sanomanaan.

Voi herran pieksut.

Neronleimaus 1960-luvulla

Tavallaan sitä toivoisi, että IFK:ssa olisi niin sanotusti otettu lusikka kauniiseen käteen ja yritetty ammentaa oppia seuran jo ajat sitten hukatun suuruuden ajoilta.

Kun HIFK rakensi loi suuruuttaan 1960-luvun puolivälissä, seuran kaikkien aikojen merkittävimmän johtajan, jääkiekkojaoston puheenjohtajan Göran Stubbin ja tämän oikeana kätenä toimineen kapteenin Heikki Järnin yksi merkittävimmistä neronleimauksista liittyi juuri mediaan.

Herrat keksivät, että aletaan kutsua media paikalle aina päivä-pari ennen kotiottelua. Stubb ja Järn kertoivat lounaan yhteydessä joukkueen asioista, valottivat medialle joukkueen taktiikkaa ja jääkiekon hienouksia ylipäätään, ja joukkueen pelaajia oli median haastateltavissa.

Media söi paitsi lounasta, myös IFK:n kädestä. Lehdet olivat täynnä juttuja IFK:sta, eikä seuran tarvinnut käyttää markkoja ilmoitustilan ostoon.

Nordenskiöldinkadun Jäähalli oli täynnä illasta toiseen.

Tosin tuolloin myös joukkue kiinnosti ja menestyi.

IFK oli täynnä valtakunnan nimekkäimpiä ja parhaita pelimiehiä. Sellaisia, joiden paitoja on Nordiksen katossa ja joiden mukaan on nimetty Liigan parhaille pelaajille yhä jaettavia palkintoja.

Keitä sellaisia pelaajia nyky-IFK:ssa on, joita fanit muistelevat vielä vuosikymmenten päästä?

Mutta ei.

Kyse ei ole siitä, että IFK:n nykyjohto olisi yrittänyt ottaa Stubbin ja Järnin aikakauden hyviä ideoita takaisin käyttöön. IFK:n nykyjohto ja toimiston väki ei edes tiedä, keitä Stubb, Järn ja viitatut pelaajat ovat. Olen itse ollut todistamassa tällaista tapahtumaa.

Kunniakas historia hukattu

Helsingin IFK:lla on hieno ja kunniakas historia. Viime vuosikymmeninä seurajohto on pitänyt huolen, ettei siitä ole enää mitään jäljellä.

Sekoilu ja täysin linjaton toiminta ovat jatkuneet jo kauan.

Tulokset ovat aina seuraus siitä, miten seuraa tai mitä tahansa organisaatiota johdetaan.

IFK on voittanut vuoden 1998 jälkeen eli 27 vuoden aikana yhden Suomen mestaruuden.

Yhden.

Nyt se on silti syvemmällä suossa kuin kenties koskaan.

Myös fanit ovat nyt poikkeuksellisen raivoissaan seuralle. IFK:lla on kaikista liigaseuroista uskollisimmat kannattajat, toki myös huonoina aikoina äänekkäimmät ja piikikkäimmät.

Nyt nämäkin ovat lähes luovuttaneet. Maanantain tilaisuus oli faneillekin jos ei viimeinen niin ainakin toiseksi viimeinen pisara.

Tässä IFK-fanien näkemyksiä Jatkoajan keskustelupalstalla.

Kutsukaa Suuret Mestarit hätiin

Minulla on IFK:n johdolle ja toimistolle yksi ilmainen vinkki.

Jos oikeasti välitätte seurasta ja haluatte pelastaa edes jotakin, kutsukaa Stubb ja Järn paikalle ja kysykää heiltä, mikä IFK on ja miten IFK:ssa tulee toimia.

He kertovat kyllä – sillä he välittävät IFK:sta.

Kuunnelkaa herroja herkällä korvalla ja oppikaa.

Historiasta pystyy yhä ammentamaan paljon.

Ville Peltonen teki päävalmentajaksi tullessaan näin. Ensi töikseen hän jututti joukon IFK:n historian merkittävimpiä henkilöitä, koska hän halusi ymmärtää.

Seuran yleisen sekoilun keskellä Peltosestakaan ei ollut palauttamaan IFK:ta mitalikantaan.

Nyt en pane likoon euroakaan sen puolesta, että IFK:ssa nöyrrytään tällaiseen.

”Nöyryys” ja ”IFK” kun eivät tänä päivänä sovi samaan lauseeseen.

Jutun kirjoittaja on kirjoittanut kirjan HIFK 1969 – Stadin Kingit: Vuoden 1969 mestarijoukkueen tarina ja Carl Brewerin perintö.

Harri Pirinen