Uliuli ja valivali.

Se filmasi. Se huijasi.

Ja siksi Suomi hävisi.

Moni suomalainen jaksaa vieläkin itkeä jäähystä, joka Leijonille vihellettiin olympiavälierän lopussa.

Tilanteessa Suomen puolustajan Niko Mikkolan maila nousi Kanadan supertähden Nathan MacKinnonin kasvoihin.

MacKinnon hieman korosti rikettä, jotta ottelun kanadalaistuomarit (kyllä, hänen maanmiehensä) varmasti huomaisivat rikkeen.

Mikkola sai aivan ansaitusti jäähyn korkeasta mailasta, ja MacKinnon laukoi ylivoimamaalin 35 sekuntia ennen pelin päättymistä.

Kanada voitti, Suomi hävisi.

***

Pian sosiaalisessa mediassa alkoi levitä kyseisestä tilanteesta kuva, jossa kehotetaan kunnioittamaan ”Kanadan puolesta melkein kuolleen Nathanin muistoa”.

Moni suomalainen on myös avoimesti myöntänyt tunteneensa vahingoniloa finaalin jälkeen siitä, että MacKinnon epäonnistui avoimessa maalipaikassa ja Yhdysvallat voitti kultaa.

Itse tunsin suurta mielihyvää ja jopa liikutusta siitä, kun USA:n pelaajat hakivat ottelun jälkeen voittajajoukkueen yhteiskuvaan Johnny Gaudreaun lapset.

”Johnny Hockey” ja hänen veljensä Matthew menehtyivät noin puolitoista vuotta sitten traagisesti, kun rattijuoppo ajoi pyöräilemässä olleiden veljesten päälle.

Hetki oli olympialaisten liikuttavin.

Mutta se on toinen juttu.

***

Suomalaisten asenne MacKinnonin tekoon välierässä kertoo, että suomalaiset ovat häviäjiä – vieläpä huonoja sellaisia.

Paljon tyylikkäämpää olisi ollut myöntää, että Kanada oli pelissä paljon parempi ja ansaitsi voittonsa. Aivan kuten Leijonien pelaajat tekivät. Kukaan Leijonista ei tainnut mainita sanallakaan kyseistä jäähyä.

Yleisesti suomalaiset mieluummin häviävät ”reilulla pelillä” kuin tekevät MacKinnonin rikkeen korostamisen kaltaisia tekoja ja voittavat.

Juuri siksi suomalaiset häviävät.

Kerron teille nyt yhden asian. Jokainen itseään ja joukkuettaan kunnioittava pelaaja olisi samassa tilanteessa tehnyt vastaavan. Todennäköisesti myös jokainen Leijonien olympiajoukkueen pelaaja.

Ja jokainen suomalainen jääkiekon katsoja olisi hyväksynyt teon.

Ne ovat niitä pieniä, ratkaisevia, voittavia, tekoja.

Seuraavassa ohje junioreille.

Jos sinua rikotaan, tee kaikille, varsinkin tuomareille, selväksi, että sinua on rikottu.

Jos vastustajan maila osuu kasvoihisi, näytä se. Jos vastustajan maila on luistintesi välissä, kiekko on karkaamassa tai jo karannut sinulta, kaadu tai ainakin kompuroi.

Jos jalkapallossa sinua potkaistaan sääreen tai työnnetään selästä rankkarialueella, kaadu.

Mutta tee nämä sen verran hienovaraisesti, ettet joudu itse jäähylle – ja suomalaisen urheiluyleisön jalkapuuuhun – filmaamisesta.

Saat kenties ratkaisevan edun.

(Suomalaisten jutut filmaamisesta ja ”fair playsta” jalkapallossa ovat niin korkeissa sfääreissä, ettei edes mennä tässä siihen.)

***

Suomalainen perusjuntti luulee, että urheilumaailmassa arvostetaan niitä, jotka häviävät reilulla pelillä ja suoraselkäisyydellä.

Niitä, jotka itseään rikottaessa yrittävät viimeiseen asti pysyä pystyssä tai purevat hammasta.

Ei arvosteta. Siellä arvostetaan voittajia.

On täysin eri asia, jos tietoisesti ja toistuvasti huijataan, kuten esimerkiksi Kanadan miesten curlingmaajoukkue teki olympialaisissa.

Suomalaisten olisi hyvä ymmärtää, että kilpailuetua vastustajaan pitää hakea kaikin sallituin ja myös harmaalla alueella olevin keinoin.

Näihin keinoihin kuuluu esimerkiksi vastustajan rikkeen tarkoituksellinen korostaminen.

Ne ovat usein niitä tekoja, jotka erottavat voittajan ja häviäjän.

Harri Pirinen