Nuoret Leijonat 2016 – kymmenen vuotta myöhemmin: Joni Tuulola on ylpeä urastaan, vaikka NHL-peli on pelaamatta – ainakin vielä.
– Herrajumala, kylläpä aika menee siivillä!
Niin se menee. Noin kolmen viikon päästä on kulunut kymmenen vuotta siitä, kun Nuoret Leijonat juhli maailmanmestaruutta täpötäydessä Hartwall Areenassa.
Kun Kasperi Kapanen teki finaalissa neljällä neljää vastaan pelatulla jatkoajalla Suomen voittomaalin Venäjän verkkoon, kaukalossa olivat sinivalkoisista myös toinen hyökkääjä Aleksi Saarela sekä puolustajat Vili Saarijärvi ja Miro Keskitalo.
Ja, hetkinen – puolustaja Joni Tuulola!
Mitä ihmettä?
– Minulla oli vaihtoaitiosta suora näkökenttä maalille, kun ”Kassun” kiepautus oli juuri tulossa. Siitä lähdettiin aika hanakkaan, Tuulola nauraa yhä muistolleen.
Hän oli siis kaukalossa viidentenä suomalaisena, kun kiekko meni maaliin. Valokuvat todistavat, että Tuulola oli onnittelemassa Kapasta jo ennen kuin esimerkiksi voittomaalin alustanut Saarela.
– Jos se tilanne katsottaisiin videolta, saattaisi olla, että meillä oli liikaa pelaajia kentällä. Mutta ehkä en vaikuttanut tilanteeseen, eli luulen, että se meni ihan oikein!
– Siinä oli vähän intoa, kun tiesin, että nyt on muuten kiekko menossa maaliin. Olisin joutunut vetämään aikamoiset jarrut vaihtoaition edessä, jos Georgieviltä (Venäjän maalivahti Aleksandar) olisikin tullut joku haamutorjunta, Tuulola naurahtaa.
Ainutlaatuinen porukka
Ei tullut haamutorjuntaa, vaan tuli Suomen villit mestaruusjuhlat.
Tuulolan muistoissa juhliakin suuremman paikan on ottanut mestarijoukkueen yhteishenki.
– Parhaiten nousee mieleen se parinkymmenen hengen ryhmä taustoineen. Se, millainen joukkueen yhteishenki oli alusta asti. Oli ihan selkeää, että tällä ryhmällä on yksi tavoite, ja sitä kohti lähdetiin tekemään hommia. Ja se tavoite saavutettiin, Tuulola sanoo.
– Se oli ainutlaatuinen, uniikki porukka. Yksi niistä joukkueista, joissa on ollut ilo olla mukana. Sellaisia joukkueita vaan välillä syntyy, kun kemiat osuvat kaikilla kohdilleen. Se on niin sanotusti kaunista katsottavaa.
Tuulolan mukaan kemioiden kohtaamisessa auttoi yhteisen päämäärän lisäksi se, että kasassa oli paitsi samainkäisiä, myös samanhenkisiä nuoria miehiä.
– Tuossa iässä on aika iso asia, että saa olla samanikäisten kanssa. Liigassa keskiarvoikä oli siihen aikaan aika paljon korkeampi, joten tuolla oli eri meininki. Se, että sai vain viettää aikaa ja hengailla jätkien kanssa, oli tärkeää.
Hirmuinen joukkue
Suomella oli kotikisoissa kasassa äärimmäisen kova joukkue. Maailmanmestaruus kertoo tietysti joukkueen tasosta paljon, mutta kokonaisuus on alkanut hahmottua vasta vuosien myötä.
Kaikki vuoden 2016 Nuorten Leijonien pelaajat ovat pelanneet SM-liigassa. 23 pelaajasta neljätoista on pelannut NHL:ssä, ja kolmaskin maalivahti Emil Larmi on istunut NHL-pelissä penkillä.
– Olikos siinä joukkueessa neljä ykköskierroksen varausta? Ja moni on vetänyt hienon uran Pohjois-Amerikassa sekä kovissa eurooppalaisissa sarjoissa, Tuulola huomauttaa.
Kyllä oli. Mikko Rantanen oli varattu 1. kierroksella numerolla 10 jo kesällä 2015, ja hän tuli kisajoukkueeseen NHL-statuksella. Patrik Laine, Jesse Puljujärvi ja Olli Juolevi varattiin kesällä 2016 ensimmäisellä kierroksella viiden ensimmäisen pelaajan joukossa.
Chicago Blackhawks oli varannut Tuulolan kesällä 2015 kuudennella kieroksella (#181). Hänen piti pelata jo vuotta aiemmin nuorten MM-kisoissa, mutta polvileikkaus esti tämän haaveen toteutumisen.
Hänen vuoronsa tuli vuosi myöhemmin kotikisoissa. Tuolloin hän pelasi jo toista täyttä kauttaan SM-liigassa HPK:n takalinjoilla.
– Niiden kotikisojen jälkeen realisoitui, että on ihan realistinen mahdollisuus lähteä tavoittelemaan pelipaikkaa Pohjois-Amerikasta. Voi sanoa, että NHL:stä tuli siinä vaiheessa tavoite. Kisoissa pelasi paljon ykköskierroksen varauksia. Siellä huomasi, että ei tässä ollakaan kovin kaukana niistä.
– Siihen asti olin ajatellut, kun olin kuudennen kierroksen varaus, etten ole kauhean lähellä kärkeä. MM-kisoissa se ajatus muuttui.
Keväällä 2018 Tuulola kävi pelaamassa Blackhawksin farmijoukkueessa Rockford IceHogsissa AHL:n pudotuspelit ja vietti joukkueessa myös kaksi seuraavaa kautta.
NHL-portit eivät kuitenkaan Tuulolan edessä auenneet. 29-vuotias puolustaja on asian kanssa sinut.
– NHL-tavoite ei mennyt omalla kohdallani maaliin asti. Jos katsoo, että Pohjois-Amerikan valloitus jäi lyhyemmäksi kuin olin ajatellut, se on sinänsä ainoa suurempi pettymys, joka itselleni on tullut. Isossa kuvassa olen silti erittäin tyytyväinen ja ylpeä omasta urastani ja siitä, mihin olen päässyt. Kolmena vuotena peräkkäin (2022–2024) sai nostaa kannua Tapparassa, Tuulola sanoo.
– Tai never say never. Jos kaikki tähdet osuvat kohdilleen ja joku haluaa minut sinne ottaa, on se mukana vaihtoehtona. Mutta en enää päivittäin tavoittele NHL:ää. Se on niin monen sattuman summa, ja tässä tulee 30 vuotta täyteen (uudenvuodenpäivänä). Nyt keskitytään Eurooppaan ja Tapparaan.
Pähkähullu Kanada-ottelu
Mutta palataan vielä kymmenen vuoden taakse.
Yksi Tuulolan päällimmäisistä muistoista liittyy puolivälierään Kanadaa vastaan. Se ottelu on yksi hulluimmista jääkiekko-otteluista, joita Suomen maajoukkueet ovat kotimaan kamaralla pelanneet.
Kanada meni avauserässä 2–0-johtoon, mutta Patrik Laine kavensi todellisella pukukoppimaalilla 11 sekuntia ennen erätaukoa.
Sen jälkeen edettiin tasa- ja vuorotahtiin tilanteeseen 5–5 asti. Ajassa 54.10 Laine laukoi kahden pelaajan ylivoimalla voittomaaliksi jääneen 6–5-osuman.
Se, miten Suomi pääsi kahden miehen ylivoimalle, on itsessään täysin uskomaton tarina. Se kerrotaan myöhemmin tässä juttusarjassa.
– Sitä Kanada-peliä voi pitää kisojen kääntökohtana. Se peli näytti omalla tavallaan, että siinä porukassa oli jotain ainutlaatuista. Pystyimme lähtemään Kanadaa vastaan maalintekokilpailuun ja hoitamaan sen kotiin, Tuulola hehkuttaa.
Pula-Ahojen taustamies
Tuulola pelasi kisoissa Suomen tähtipuolustajan Olli Juolevin parina. Useimmin näiden edessä pelasi yksi Suomen jääkiekkohistorian tunnetuimmista ketjuista: Pula-Ahot eli Jesse Puljujärvi–Sebastian Aho–Patrik Laine.
– En silti nostaisi esiin vain yhtä ketjua, vaikka he saivatkin isoimman mediahuomion. Meillä oli monta muutakin hyvää kentällistä, Tuulola huomauttaa.
Ehkä mainitun ketjun mediahuomio oli silti ansaittua. Puljujärvi, Aho ja Laine valtasivat kisojen pistepörssin kolme kärkipaikkaa ennen esimerkiksi Yhdysvaltain Auston Matthewsia ja Matthew Tkachukia.
– Pakkipareillahan menee vähän sekaisin se, minkä ketjun kanssa pelaa. On helpompi katsoa asioita pakkiparin näkökulmasta. Meillä Ollin kanssa meni parina ihan nappiin ne kisat, Tuulola sanoo.
Kaksikon työnjako oli selvä. Juolevi takoi kisoissa tehot 0+9, Tuulolan saldo oli 0+1.
– Olli pelasi sellaiset kisat, että siinä ei Jonilta paljon tarvittu tehoja! Itse yritin katsella, että keskialueelta ei tulisi meidän päätyyn ihan kauheasti kaksykkösiä, Tuulola naurahtaa.
Juolevi valittiin kisojen tähdistökentälliseen samoin kuin Puljujärvi ja Laine.
– Olimme kisoissa huonekavereita Ollin kanssa. Ja nyt, kaksikymmentä vuotta myöhemmin, saamme tehdä taas päivittäin töitä yhdessä. Se on hienoa. Ja pääsimmehän me toissa vuonna juhlimaan Suomen mestaruuttakin kimpassa, Tuulola miettii.
Voittaminen hitsaa yhteen
Tuulola on siis kokenut voittamisen tuoman euforian sekä lyhyessä MM-turnauksessa että koko kauden mittaisessa sarjassa – jälkimmäisessä jopa kolmesti. Hänen mukaansa klisee siitä, että voittaminen hitsaa pelaajia vahvasti yhteen loppuelämän ajaksi, pitää paikkansa.
– Kyllä se vaan niin on. Siinä on kaksi asiaa. Ensinnä se, että asetetaan yhdessä tavoite ja päämäärä, ja jokainen sitoutuu tekemään hommia yhdessä sovittujen arvojen ja tavoitteiden mukaisesti. Se on se isompi.
– Mutta kun päästään yhdessä siihen päämäärään onnistuneesti, se tuo vielä paljon lisää. Nimenomaan sen onnistumisen jakaminen. Voitto on aina vain jäävuoren huippu. Taustalla ovat myös epäonnistumiset ja huonot päivät. Ne lisäävät onnistumisen tuomaa tunnetta ja yhtenäisyyden tuntemista, ehdottomasti, Tuulola tietää.
Nyt Yhdysvalloissa omiin MM-kisoihinsa valmistautuville Nuorille Leijonille Tuulolalla on selkeä viesti. Se liittyy hänen juuri mainitsemaansa yhtenäisyyden tuntemiseen.
– Jokaisesta hetkestä kannattaa nauttia. Päättyy turnaus miten vaan, nuo ovat niitä turnauksia, joista tulee elinikäisiä pelikavereita ja ystäviä. Ottakaa ihan kaikki irti vaan. Jokainen, joka on sinne valittu, on valittu joukkueeseen syystä. Nyt ei tarvitse kuin antaa palaa.
Haastattelu: Harri Pirinen
Siniviiva julkaisee loppuvuoden ja Nuorten MM-kisojen aikana haastattelut vuoden 2016 Nuorten maailmanmestareista. Juttusarjan kirjoittaja kirjoitti vuonna 2016 ilmestyneen kirjan Nuorten jääkiekon maailmanmestarit 2016 (Minerva).
Lue myös Miska Siikosen tarina: Kultaleijona törmäsi seinään ja nousi jaloilleen – ”Ei tiennyt, mitä tulevaisuus tuo”
