Taas on jokavuotisten huutoäänestysten aika.
Kuka on Vuoden urheilija?
Mikä on vuoden ”sykähdyttävin” urheiluhetki?
Kuka on Vuoden valmentaja?
Vaikka ette kysyneet, kerron kaksi omaa suosikkiani vuoden 2025 sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi.
Huomatkaa: hetkeksi.
Hetki ei ole esimerkiksi se, että ”Alisa Vainio kiiruhtaa maratonmenestykseen”, kuten Urheilugaalan vaihtoehdoissa esitetään.
Hetki on hetki. Vainion kiiruhtaminen MM-maratonin viidenteen sijaan kesti 2 tuntia, 28 minuuttia ja 32 sekuntia.
Omat suosikkihetkeni ovat nämä:
1. Lotta Haralan ja Nooralotta Nezirin riemua ja rakkautta täynnä ollut halaus Kalevan kisojen 100 metrin aitajuoksufinaalin jälkeen. Kilpailun kärkikaksikko, parhaat ystävykset, lunasti ajoillaan paikan Tokion MM-kilpailuihin – joihin Neziri ei lopulta pystynyt osallistumaan loukkaantumisen takia.
2. KalPan kapteenin Tuomas Kiiskisen ja huoltaja Iiro Hiltusen halaus ratkaisevan liigafinaalin jälkeen KalPan pukukopissa.
Kerrottakoon, että juuri ennen halausta Hiltunen oli auttanut teipit irti Kiiskisen polvisuojuksista, koska mestarikapteeni oli niin raihnainen, ettei saanut niitä itse irti.
Kysyin Kiiskiseltä, oliko siinä uran viimeiset teipit. Oli, Kiiskinen vastasi.
Tuollaiset hetket sykähdyttävät. Ne tuntuvat vatsanpohjassa asti.
Vuoden vai yhden vuoden valmentaja?
Toisenlaisen tunteen vatsaan aiheutti se hetki, kun näin ehdokkaat Vuoden valmentajaksi. Ehdokasasettelusta vastaa Urheilutoimittajain liitto.
Jääkiekkovalmentajista ehdolla on Raimo Helminen.
Hmmmmmmm. Mietitäänpäs.
Raipe+SaiPa eli RaiPa oli Suomessa viime jääkiekkokauden ja ehkä koko urheiluvuoden suurin yllättäjä ja sensaatio. Edellisellä kaudella SM-liigan historian huonousennätyksen tehnyt, edeltävänä keväänä 28 minuutin päässä konkurssista käynyt SaiPa eteni lähes uskomattomasti Liigan finaaleihin ja lopulta hopealle.
Lappeenranta ja koko Etelä-Karjala heräsivät kiekkohuumaan ja syttyivät aivan uuteen kukoistukseen.
”SaiPan päävalmentaja, joka nosti seuran kaikkien yllätykseksi SM-liigan finaaliin. SaiPa saavutti maajoukkueikonin alaisuudessa lopulta hopeaa, mutta Helminen sytytti Lappeenrantaan todellisen kiekkobuumin”, Urheilutoimittajain liiton perusteluissa sanotaan.
Helminenkö sytytti?
Olen ilmeisesti ymmärtänyt jotain perustavanlaatuisesti väärin joukkueurheilun syvimmästä olemuksesta.
Ja Vuoden valmentaja?
No joo, tavallaan. Kun puhutaan Helmisestä ja SaiPasta vuonna 2025, Raipe on nimenomaan vuoden valmentaja. Yhden vuoden valmentaja.
Mutta kun sana ”Vuoden” kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, tarkoitetaan ilmeisesti vuoden parasta valmentajaa.
SaiPa jäi omassakin kilpailussaan toiseksi.
Mitä valmentaminen on?
Helmisen nostaminen Vuoden valmentaja -ehdokkaaksi kertoo taas kerran vain siitä, miten vähän Suomessa ymmärretään urheilusta ja ennen kaikkea valmentamisesta.
Ymmärrän, että urheiluväki rakastaa sensaatioita, yllätyksiä ja tuhkimotarinoita. Ne ovat urheilun suola ja pippuri.
Mutta valmentamisessa tulisi arvostaa aivan muita asioita. Esimerkiksi pitkäjänteisyyttä, suunnitelmallisuutta, loogista kehitystä ja urapolkua.
Sellaista, jota parhaimmillaan ja kauneimmillaan Suomen jääkiekkoilussa edustaa esimerkiksi Petri Karjalainen.
Hänen valmentamansa KalPa voitti Helmisen valmentaman SaiPan Liigan finaaleissa.
Karjalaisen prosessi KalPassa kesti neljä vuotta. Kaksi vuotta U20-joukkueessa, kaksi vuotta liigajoukkueen luotsina. Se aikakausi tuotti U20-ikäluokan hopean ja aikuisten Suomen mestaruuden.
Noiden vuosien aikana Karjalainen opiskeli ja oppi taas paljon lisää valmentamisesta, kasvatti joukon pelaajia junioreista liigajoukkueeseen, loi seuraan yhtenäisiä toiminta- ja pelitapoja ja pääsi neljännen kauden päätteeksi nauttimaan yhdessä tiiminsä kanssa tekemänsä laadukkaan ja kärsivällisen työn hedelmistä.
Mestaruuden voittaessaan Karjalainen oli 44-vuotias. Siihen mennesssä hän oli ehtinyt valmentaa lähes 30 vuotta. Muun muassa Pohjois-Amerikassa, Sveitsissä, KHL:ssä, Mestiksessä, nuorten maajoukkueissa sekä Liigassa apuvalmentajana.
Seurasin kyseisten valmentajien tekemisiä läheltä viime kevään finaalisarjan aikana. Siitä sarjasta syntyi kirja Keltamusta kevät, jossa molemmat valmentajat myös avaavat valmennusfilosofiaansa ja sitä, miten juuri heidän joukkueensa päätyivät finaaleihin.
Erityisesti Karjalaisen puheenvuorot ennen finaaleita ja mestaruushuumassa Kisapuiston jäällä tekivät lähtemättömän vaikutuksen.
Aina saa hävetä
On kestämätöntä, että Suomessa urheilutoimittajatkaan eivät ymmärrä yhtään, mistä valmentamisessa pohjimmiltaan ja loppujen lopuksi on kysymys.
Mutta toisaalta tämä ei enää yllätä yhtään.
Joskus valmentajille tulee pikavoittoja, kuten Kai Suikkaselle TPS:ssä kaudella 2009–2010 tai Helmiselle (melkein) viime kaudella. Kaikki kunnia kummallekin kiekkolegendalle ja myös koko heidän johtamilleen valmennustiimeille.
Suikkanen valittiin vuonna 2010 Vuoden valmentajaksi.
Kuten valittiin myös Sami Hyypiä vuonna 2012. Hyypiä oli ehtinyt toimia Saksan Bundesliigan Bayer Leverkusenin toisena päävalmentajana yhteensä noin puoli kautta. Kauden 2011–2012 päättyessä Leverkusen oli sarjassa viides.
Urheilugaalan lavalla Hyypiä toi itsekin esiin ihmetyksensä siitä, että hän sai Vuoden valmentajan palkinnon.
Älkää ymmärätkö väärin. Raimo Helminen on silmissäni kenties kaikkien aikojen suurin suomalainen jääkiekkolegenda ja erinomainen, omalla tavallaan täysin poikkeuksellinen valmentaja. Ja ennen kaikkea kerrassaan hieno mies.
Mutta se, että Raipe on ehdolla Vuoden valmentajaksi – ennen esimerkiksi juuri Petri Karjalaista – on jälleen kerran Urheilutoimittajain liitolta käsittämätön kannanotto.
Taas saa hävetä silmät päästään koko ammattikunnan puolesta.
Harri Pirinen
